Yritysvastuusääntelyn lyhyt oppimäärä – OSA 3: Yritysvastuusääntely haastaa perinteisiä toimintamalleja

Light surfaces, LIEKE L-symbol

Yritysvastuusääntelyn sisältämä huolellisuusvelvoite koskettaa jokaista yritystä, vaikka sääntelyn suoraan soveltamisalaan kuuluukin vain tietyt suuremmat yritykset. Jotta nämä soveltamisalaan kuuluvat yritykset kykenevät täyttämään raportointi- ja huolellisuusvelvoitteensa, on niiden tunnettava omat toiminto- ja arvoketjunsa eri toimijat tarkasti. Tämä edellyttää yritysten välistä vuoropuhelua ja tiedonjakoa esimerkiksi kasvihuonekaasupäästöistä, identifioiduista tai mahdollisista riskeistä ympäristölle tai ihmisoikeuksille, toimenpiteistä näiden ehkäisemiseksi tai vähentämiseksi sekä sattuneiden vahinkojen korvaamiseksi. Tässä kirjoituksessa tarkastellaan kahden käytännön esimerkkitilanteen pohjalta yritysvastuusääntelyyn liittyviä elementtejä, jotka haastavat yritykset ajattelemaan ja toimimaan uudella tavalla.

Ensimmäinen esimerkki liittyy yritysten väliseen tietojenvaihtoon ja tietojen käyttöön. Yksinkertaistaen ja hieman yleistäen voidaan todeta, että yritysten välinen tiedonjako on perinteisesti hyvin tarkkaan rajattua ja monesti tietojen vaihtoa edeltää salassapitosopimuksen tekeminen. Salassapitosopimuksen allakin tietoa jaetaan rajoitetusti ja sen käyttämisestä ja edelleen luovuttamisesta säädellään salassapitosopimuksissa hyvinkin tarkasti. Kilpailijoiden välinen tietojenvaihto on EU-tasolla ja kotimaisen kilpailulain alla rajoitettua, jotta kilpailuvääristymiä ei syntyisi. Siksi kilpailijoiden välinen tietojenvaihto on edellä kuvattuakin niukempaa.

Yritysvastuusääntelyn edellyttämä tietojenvaihto kuitenkin haastaa tätä perinteistä mallia, sillä luotettavan datan saaminen helposti toimintoketjun eri portaissa toimivilta toimijoilta on sääntelyn noudattamisen kannalta olennaista. Toiminto- tai arvoketjussa saatuja yritysvastuusääntelyn kannalta relevantteja tietoja on voitava luovuttaa eteenpäin ja käyttää raportoinnissa. Tietoja voidaan pyytää myös epäsuorilta sopimuskumppaneilta ja tietojen saamisen sekä luovuttamisen helpottamiseksi olisi suotavaa, että tarvittavien tietojen luovutusvelvollisuus yritysvastuusääntelyn noudattamisen vuoksi on kirjattu koko toimintoketjun eri portaissa toimivien yritysten välisiin sopimuksiin. Kilpailuoikeudelliset ja esimerkiksi tietosuojaan liittyvät näkökulmat tulee kuitenkin jatkossakin huomioida yritysten välisessä tietojenvaihdossa, esimerkiksi auditointiraporttien jakamisessa.

Jotta huolellisuusvelvoitteen tai kestävyysraportointidirektiivin soveltamisalaan kuuluva yritys kykenee suoriutumaan velvoitteistaan, on tietojen ja tarvittavan datan saaminen heidän kannaltaan olennaista. Pienten ja keskisuurten yritysten kannalta luotettavan datan toimittaminen oikea-aikaisesti on välttämätöntä, kun ne toimivat osana suuryritysten toimintoketjua, ja kyetäkseen toimittamaan tarvittavat tiedot ajallaan, täytyy yrityksellä olla valmiina tarvittavat tiedot, kun niitä koskeva pyyntö tulee.

Hyvänä esimerkkinä edellä mainitusta tilanteesta on esimerkiksi omia päästöjä koskevien tietojen kerääminen. Moni pienempi yritys saattaa luonnollisesti ajatella, ettei asiaa ole tarpeen ryhtyä vielä selvittämään – katsotaan asiaa vasta, jos sellainen tilanne tulee. Mikäli yritys toimii ison yrityksen toimintoketjussa, kysymys kasvihuonekaasupäästöistä on tulossa. Jotta tiedot kasvihuonekaasupäästöistä kyetään antamaan, ensin pitää kerätä tietoja hyvin laajasti omasta toiminnasta ja sitten suorittaa tietojen perusteella varsinainen päästölaskenta. Ulkoistettuna päästölaskennan tekeminen vie parhaimmillaankin useita viikkoja ja usein jopa useamman kuukauden. Jos tietoja ei ole antaa, kun raportointivelvollinen niitä pyytää, on tämä vähintäänkin mainehaitta ja pahimmassa tapauksessa jopa sopimusrikkomus. Myös tarjouskilpailuihin osallistuminen voi estyä, jos tarvittavaa dataa ei ole käytettävissä, sillä tarvittavan datan kerääminen, analysointi ja jalostaminen sopivaan muotoon vie huomattavan paljon aikaa.

Toinen esimerkki perinteisen ajatusmallin haastamisesta liittyy yritysvastuudirektiivin soveltamistilanteeseen, jos ilmenee, että sopimuskumppani ei noudata sopimusta. Yleensä jos sopijakumppani syyllistyy sopimusrikkomukseen esimerkiksi laiminlyödessään jonkun sopimusehdon noudattamisen, loukattu osapuoli voi vahingonkorvauksen vaatimisen lisäksi irtisanoa tai purkaa sopimuksen tietyin ehdoin. Samoin sopimuksen ja koko liikesuhteen päättämistilanne on voinut tulla kyseeseen esimerkiksi silloin, jos käy ilmi, että sopijakumppani käyttää esimerkiksi lapsityövoimaa tuotteiden valmistuksessa ja yhteistyön jatkamiselle ei ole enää perusteita.

Yritysvastuudirektiivi kuitenkin edellyttää, että vaikka toimintaketjussa oleva suora tai välillinen sopimuskumppani syyllistyisi haitallisen ihmisoikeus- tai ympäristövaikutuksen aiheuttamiseen, liikesuhdetta ei saa heti katkaista. Aivan ensimmäiseksi on nimittäin pyrittävä lopettamaan vaikutus tai minimoimaan sen laajuus ja vasta tämän jälkeen tulee arvioitavaksi, tulisiko uusien liikesuhteiden tai olemassa olevien liikesuhteiden laajentamisesta pidättäytyä. Liikesuhteen päättäminen on vasta viimesijainen keino ja tällöinkin yrityksen tulee ennen liikesuhteen päättämistä arvioida, aiheutuuko päättämisestä enemmän haittaa kuin liikesuhteen jatkamisesta. Esimerkiksi lapsityövoiman tilanteessa sopimuksen päättäminen voi johtaa näiden lasten kannalta vielä huonompiin työoloihin, joten sopimusta ei välttämättä voi päättää vaan tilanne on kyettävä ratkaisemaan muulla tavoin.

Yritysvastuudirektiivin huolellisuusvelvoite siis edellyttää, että yritys arvioi millaisesta haitallisesta ympäristö- tai ihmisoikeusvaikutuksesta on kyse ja ottaa tämän huomioon haitallisen vaikutuksen ehkäisemisessä, lieventämisessä, lopettamisessa ja minimoinnissa.

Yritysvastuudirektiivissä säädetään myös niin kutsuttujen sopimusperusteisten vakuuksien hankkimisesta suoralta ja välilliseltä liikekumppanilta mahdollisten tai toteutuneiden haitallisten vaikutusten osalta. Näiden sopimusperusteisten vakuuksien nojalla sopijakumppani sitoutuu noudattamaan yrityksen käytännesääntöjä ja tarvittaessa ennaltaehkäisyä koskevaa tai korjaavaa toimintasuunnitelmaa. Olennaista on myös se, että näiden vaatimusten noudattaminen kyetään todentamaan. Euroopan komission on tarkoitus julkaista mallisopimuslausekkeita tässä tarkoitetuista sopimusperusteisista vakuuksista, mutta näiden julkaisuaikataulusta ei ole vielä tarkempaa tietoa.

Oikeudellistuva yritysvastuu muuttaa yritysten keskinäistä kanssakäymistä ja tapaa tehdä sopimuksia. Se edellyttää, että jokainen toimija on tietoinen omista ympäristö- ja ihmisoikeusvaikutuksistaan, suhtautuu niihin vakavasti ja tekee aidosti vaikuttavia toimia haitallisten vaikutusten ehkäisemiseksi tai lopettamiseksi – sillä vaikka pk-yritys ei velvoittavan sääntelyn soveltamisalaan suoraan kuulukaan, suuremmilta yrityksiltä tuleva paine muuttaa vähitellen myös pk-yritysten toimintaa.

 

Lue blogikirjoitussarjan osa 1: Yritysvastuudirektiivin sisältö lyhyesti

Lue blogikirjoitussarjan osa 2: Miksi yritysvastuusta pitäisi olla kiinnostunut?

Lisätietoa antaa