Yritysvastuusääntelyn lyhyt oppimäärä – OSA 2: Miksi yritysvastuusta pitäisi olla kiinnostunut?

Light surfaces, LIEKE L-symbol

Yritysvastuu oikeudellistuu ja yritysvastuuasioiden rooli aiemmasta viestintä- ja markkinointiaiheesta on muuttunut enemmän ja enemmän päivittäisen liiketoiminnan sekä strategian keskiöön. Esimerkiksi OP:n teettämässä suuryritystutkimuksessa 2024 yli 80 % kyselyyn vastanneista suuryrityksistä koki, että heillä on vastuullisuussitoumusten takia painetta tiukentaa tai uudistaa koko alihankintaketjuun liittyviä vaatimuksia. Edelleen 56 % kyselyyn vastanneista suuryrityksistä kertoi, että he ovat joutuneet vaihtamaan alihankkijoita tai toimittajia vastuullisuusvelvoitteiden takia. Tämä osuus on kasvanut vuodessa reilusti yli 10 %.

Yritysvastuuseen ja vastuullisuuteen liittyvät seikat näkyvät yhä enemmän myös lakiasiainjohtajien ja muiden juristien, kuten asianajajien, työpöydällä muun muassa kasvaneen oikeudenkäyntiriskin ja erilaisten sopimusperusteisten vakuuksien myötä. Myös mediassa seurataan aiempaa tiiviimmin erilaisten sääntelyhankkeiden tilannetta, kuten olemme saaneet huomata yritysvastuudirektiivin osalta.

Sääntelyn kehittyessä yritysvastuu ja vastuullisuus ylipäätään teemana eivät enää ole vapaaehtoisesti noudatettavaa soft law:ta, vaan aidosti velvoittavaa sääntelyä, vaikka erilaiset soft law-instrumentit, kuten YK:n ja OECD:n julkaisut toimivatkin tietynasteisina oikeuslähteinä yritysvastuusääntelyn sisällön tulkinnassa. Nämä YK:n ja OECD:n aikaisemmat julkaisut ovat vaikuttaneet melko vahvasti muun muassa EU-tason velvoittavaan sääntelyyn ja sen syntyyn.

Yritysvastuudirektiivin ohella EU:sta on tullut esimerkiksi kestävyysraportointidirektiivi, taksonomia-asetus, pakkotyöasetusehdotus, metsäkatoasetus, konfliktimineraaliasetus ja erilaisten viherväittämien käyttöä markkinoinnissa suitsiva viherpesudirektiivi. Sääntelyn määrä on valtaisa ja harvassa ovat ne markkinoilla toimivat yritykset, jotka voisivat olla täysin piittaamatta yritysvastuusääntelystä saatikka avoimesti todeta, että tämä sääntely ei kosketa heitä. Myös kuluttajien tietoisuus ja kiinnostus vastuullisuusaiheista on kasvanut.

Yritysvastuusta ja vastuullisuudesta on aiheellista olla kiinnostunut myös siksi, että se on taloudellista. Esimerkiksi taksonomia-asetuksen myötä yritysten taloudellista toimintaa luokitellaan ympäristökestävyyden perusteella, jolloin rahoituslaitos ottaa huomioon rahoituksen hakijan toiminnan ja yritysvastuuasioiden tilan rahoituspäätöstä tehdessään. Jos yritysvastuuasiat eivät ole kunnossa, voi ulkopuolisen rahoituksen saaminen olla vaikeaa tai vähintäänkin kallista.

Sääntelyn noudattamista valvotaan

Yritysvastuudirektiivi edellyttää kansallisen riippumattoman ja itsenäisen valvontaviranomaisen nimeämistä. Suomessa kyseeseen tulee todennäköisesti kokonaan uuden viranomaisen perustaminen. Valvontaviranomainen valvoo, että yritykset noudattavat yritysvastuudirektiiviin pohjautuvia velvollisuuksiaan, jotka on implementoitu kansallisesti. Velvollisuuksiensa tueksi valvontaviranomaisella tulee olla mahdollisuus tiedonsaantiin yrityksiltä ja kansalliset valvontaviranomaiset voivat myös vaihtaa keskenään tietoja.

Noudattamisen tehostamiseksi yritysvastuudirektiivissä on säädetty erilaisia sanktioita, kuten kansallisen valvontaviranomaisen määräämät hallinnolliset seuraamusmaksut, joiden tarkka suuruusluokka selviää vasta kun direktiivi on saatu kansallisesti implementoitua. Yritysvastuudirektiivissä kuitenkin säädetään, että sanktion enimmäismäärän on oltava vähintään viisi prosenttia yrityksen maailmanlaajuisesta nettoliikevaihdosta, joka lasketaan perimmäisen emoyhtiön tasolla konsolidoidusta liikevaihdosta. Vertailun vuoksi GDPR-liitännäisen sanktion enimmäismäärä on neljä prosenttia tai 20 miljoonaa euroa (sen mukaan kumpi on suurempi), joten yritysvastuudirektiiviin liittyvä sanktio voi olla tätäkin suurempi. Seuraamusmaksujen ohella kansallisille valvontaviranomaisille annetaan mahdollisuus julkisen lausunnon antamiseen, mikäli yritys ei noudata taloudellisen seuraamuksen määräämistä koskevaa päätöstä määräajassa. Julkisessa lausunnossa mainitaan rikkomisesta vastuussa oleva yritys ja rikkomisen luonne.

Alkuperäisessä yritysvastuudirektiiviluonnoksessa oli asetettu yrityksen johdolle myös henkilökohtainen vastuu, mutta hyväksytyssä yritysvastuudirektiivissä tätä elementtiä ei ole enää mukana. Mainittakoon kuitenkin, että esimerkiksi kestävyysraportointidirektiivin johdosta kirjanpitolakiin tehdyt muutokset sisältävät elementin yhtiön johdon henkilökohtaisesta vahingonkorvausvelvollisuudesta osakeyhtiölain perusteella. Tämän kestävyysraportointidirektiivin sisältyvän seuraamuksen piti alun perin olla rikosoikeudellinen, mutta lainsääsääntelyn täsmällisyyden ja tarkkarajaisuuden vaatimukset eivät tätä mahdollistaneet. Tässä tarkoitettu johdon henkilökohtainen vastuu liittyy siihen, että kestävyysraportointidirektiivin pohjalta laadittava toimintakertomukseen sisältyvä kestävyysraportti tulee hallituksen jäsenten allekirjoitettavaksi ja allekirjoituksellaan hallituksen jäsen vakuuttaa, että raportti on laadittu noudattaen kirjanpitolain 7 luvussa tarkoitettuja raportointistandardeja. Toimintakertomukseen liittyvä hallituksen jäsenen vastuu määräytyy puolestaan osakeyhtiölain vastuusäännösten perusteella.

Kuten blogikirjoitussarjan ensimmäisessä osassa on todettu, yritysvastuudirektiivin sisältämä huolellisuusvelvoite edellyttää, että yritys luo ilmoituskanavan todellisista tai mahdollisista haitallisista vaikutuksista ilmoittamiseen ja valittamiseen. Ilmoittajaa tulee suojata kuten ilmoittajansuojadirektiivissä on säädetty. Yritysvastuudirektiivi edellyttää myös, että kansallisessa sääntelyssä varmistetaan se, että yritys voidaan saattaa korvausvastuuseen luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä kohtaan, jos yritys on laiminlyönyt huolellisuusvelvoitteen noudattamisen, ja luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön suojeltavalle oikeudelliselle edulle on aiheutunut vahinkoa. Vahingonkärsijä voi valtuuttaa ihmisoikeus- tai ympäristöjärjestön tai ammattiyhdistyksen ajamaan asiaansa. Tämä valtuutusmahdollisuus on kompromissiratkaisu keväällä 2024 uutisoituun ja Suomessakin vastustusta herättäneeseen ryhmäkanneoikeuteen. Ryhmäkannetta ei siis ole mahdollista tehdä suoraan direktiivin nojalla, vaan asiaan vaikuttaa kansallinen lainsäädäntö. Suomessa tällaista mahdollisuutta ei toistaiseksi ole.

Vahingonkorvauksessa lähtökohtana on täyden korvauksen periaate ja yritysvastuudirektiivi edellyttää myös riittävän pitkää vanhentumisaikaa vahingonkorvauskanteen nostamiselle. Vanhentumisajan on oltava vähintään viisi vuotta, ellei kansallisessa lainsäädännössä ole määritelty tätä pidempää vanhentumisaikaa siviilioikeudelliselle vastuulle. Olennaista on myös huomata, että tällä vahingonkorvausvelvollisuudella ei rajoiteta yrityksen tytäryhtiön tai sen toimintaketjuun kuuluvan suoran tai välillisen liikekumppanin siviilioikeudellista korvausvastuuta. On myös mahdollista, että toimijat joutuvat yhteisvastuuseen yhdessä aiheuttamistaan vahingoista.

 

Lue blogikirjoitussarjan osa 1: Yritysvastuudirektiivin sisältö lyhyesti

Lue blogikirjoitussarjan osa 3: Yritysvastuusääntely haastaa perinteisiä toimintamalleja

Lisätietoa antaa