Yritysvastuusääntelyn lyhyt oppimäärä – OSA 1: Yritysvastuudirektiivin sisältö lyhyesti

Light surfaces, LIEKE L-symbol

Yritysvastuun saralla tapahtuu tällä hetkellä paljon – muun muassa uutta EU-tason sääntelyä on tullut viime vuosina valtavasti ja lisää sääntelyä tai täsmentävää ohjeistusta on vielä tulossa. Voimakkaasti lisääntyvän sääntelyn seuraaminen voi olla vaikeaa, sillä osa EU-sääntelystä annetaan asetuksina, jolloin ne ovat suoraan sellaisenaan velvoittavia, kuten pakkotyöasetus ja metsäkatoasetus tai sitten direktiiveinä, kuten kestävyysraportointidirektiivi ja yritysvastuudirektiivi, jolloin velvoittavuus edellyttää vielä muutoksia kansallisessa lainsäädännössä. Monilla EU-tason hankkeilla on myös liittymäkohtia toisiinsa, jolloin kokonaisuuden hallinta ja kokonaiskuvan muodostaminen on haastavaa. Globaalisti toimivien yritysten näkökulmasta sääntelyn noudattamista monimutkaistaa entisestään se, että yhtiöt joutuvat liiketoiminnassaan ottamaan huomioon myös esimerkiksi USA:ssa ja EU:n eri jäsenvaltioissa annetun kansallisen tason sääntelyn, jotta ne voivat varmistua siitä, että niiden liiketoiminta on asianmukaista sen kaikissa eri kohdemaissa.

Tämän kolmiosaisen blogikirjoitussarjan tarkoituksena on kuvata tiiviisti yritysvastuusääntelyn tämänhetkistä tilannetta erityisesti yritysten kestävää toimintaa koskevasta huolellisuusvelvoitteesta annetun direktiivin eli yritysvastuudirektiivin pohjalta.

Yritysvastuudirektiivin sisältö lyhyesti

Paljon mediassakin keskustelua herättänyt yritysvastuudirektiivi hyväksyttiin uudelleen neuvotellussa muodossaan Euroopan parlamentissa huhtikuun 2024 loppupuolella ja se tuli voimaan 25.7.2024, kun se julkaistiin EU:n virallisessa lehdessä. Yritysvastuudirektiivi tulee saattaa kansallisesti voimaan 26.7.2026 mennessä. Direktiivin kansalliselle voimaan saattamiselle varattu aika saattaa vaikuttaa pitkältä, mutta se ei sitä todellisuudessa kuitenkaan ole, kun otetaan huomioon, mitä kaikkea direktiivi yrityksiltä ja EU:n jäsenvaltioilta edellyttää. Kun lisäksi otetaan huomioon, että osa yritysvastuudirektiivin velvoitteista sisältyy jo sovellettavaan kestävyysraportointidirektiiviin, ei siirtymäaikaa tai erillistä valmistautumisaikaa käytännössä juuri ole.

Lopullisessa muodossaan hyväksytyn yritysvastuudirektiivin suoraan soveltamisalaan kuuluvat tietyn kynnysarvon ylittävät yritykset asteittain seuraavasti:

  1. kolmen vuoden kuluttua direktiivin voimaantulosta yritykset, joilla on 5000 työntekijää ja 1500 miljoonan euron liikevaihto;
  2. neljän vuoden kuluttua yritykset, joilla on 3000 työntekijää ja 900 miljoonan euron liikevaihto; ja
  3. viiden vuoden kuluttua velvoitteet koskevat yrityksiä, joilla on 1000 työntekijää ja 450 miljoonan euron liikevaihto.

Nämä kohdissa 1–3 mainitut kynnysarvot ovat korkeammat kuin vuonna 2022 julkaistussa direktiiviluonnoksessa. Soveltamisalaan kuuluu siis vähemmän yrityksiä kuin mitä alun perin oli tarkoitus, ja kompromissiin päädyttiin, koska direktiivin hyväksyminen oli vaarassa.

  1. Lisäksi direktiivin soveltamisala ulottuu myös sellaisiin EU:n ulkopuolisiin yrityksiin, jotka saavat tietyn osuuden liikevaihdostaan EU:sta.

Direktiivi koskee suoraan edellä mainitut kynnysarvot ylittäviä yrityksiä. Lisäksi direktiivi edellyttää, että nämä yritykset ottavat oman toimintansa sekä toimintaketjuunsa kuuluvien tytäryhtiöidensä sekä suorien (ja tarvittaessa välillisten) liikekumppaneidensa ihmisoikeuksia ja ympäristöä koskevat riskit huomioon toiminnassaan. Näin ollen direktiivin velvoitteet tulevat vyörymään suuryritysten toimintoketjuissa myös pieniin ja keskisuuriin yrityksiin.

Soveltamisalasta on myös huomioitava, että listauksessa mainitut liikevaihtorajat lasketaan konsernitilinpäätöksestä, joten yritysvastuudirektiivin soveltamista ei voi välttää esimerkiksi sillä, että toimintaa pilkotaan eri tytäryhtiöiden alle. Direktiivin lopullisessa hyväksytyssä muodossa ei kuitenkaan aseteta enää alempia liikevaihtorajoja tiettyjen riskitoimialojen yrityksille (esim. tekstiili- tai kaivosteollisuus), kuten direktiiviluonnoksessa ehdotettiin. Yritykset ovat tässä suhteessa samassa asemassa riippumatta niiden toimialasta.

Huolellisuusvelvoite edellyttää sitä koskevaa prosessia

Direktiivi edellyttää yrityksiä noudattamaan riskiperusteista ihmisoikeuksia ja ympäristöä koskevaa huolellisuusvelvoitetta, jolla käytännössä pyritään estämään haitalliset vaikutukset, jotka kohdistuvat ihmisoikeuksiin tai ympäristöön. Nämä haitalliset vaikutukset määräytyvät direktiivin liitteissä mainittujen kansainvälisten sopimusten perusteella.

Yritysvastuudirektiivin edellyttämä riskiperusteinen ihmisoikeuksia ja ympäristöä koskeva huolellisuusvelvoite (5 artikla) jakaantuu seuraavaan prosessiin:

  1. Huolellisuusperiaatteen sisällyttäminen yhtiön toimintaperiaatteisiin ja riskienhallintajärjestelmiin. Lisäksi yrityksillä on oltava huolellisuusvelvoitetta koskeva toimintapolitiikka, jolla varmistetaan riskiperusteinen huolellisuusvelvoite
  2. Tosiasiallisten ja mahdollisten haitallisten vaikutusten tunnistaminen, arviointi ja priorisointi (yrityksen sidosryhmien kuuleminen on olennaista sekä tässä että haitallisten vaikutusten korjaamisessa)
  3. Mahdollisten haitallisten vaikutusten ehkäiseminen ja lievittäminen ja tosiasiallisten haitallisten vaikutusten lopettaminen tai vähintäänkin vaikutusten laajuuden minimointi + sopimusperusteisten vakuutuksien hankkiminen toimintaketjussa relevantein osin
  4. Korjaavien toimenpiteiden tarjoaminen yksin/yhteistyössä toimintoketjun toisen tahon kanssa, jos tosiasiallisia haitallisia vaikutuksia on aiheutunut
  5. Ilmoitusmekanismin ja valitusmenettelyn luominen, jotta vaikutusten kohteina olevat luonnolliset henkilöt, ammattiliitot ja kansalaisjärjestöt voivat tehdä valituksia
  6. Viestintä (vuosittainen selvitys), toimenpiteiden tehokkuuden seuranta ja arviointi (ja taas kohdat 1–6 uudestaan)

Yritysvastuudirektiivin ajatuksena on, että ympäristöä ja ihmisoikeuksia koskeva huolellisuusvelvoite läpäisee yrityksen koko toiminnan. Huolellisuusvelvoitteen noudattaminen edellyttää, että yrityksen eri toimintojen välinen vuoropuhelu lisääntyy ja sitä käydään avoimesti – sopimuksia kommentoiva juristi ei välttämättä monestikaan tiedä, miten esimerkiksi hankintaorganisaatio näkee tietyn toimintoketjun riskisyyden ja mahdollisten haitallisten vaikutusten todennäköisyyden, ellei asiasta keskustella avoimesti.

Ne yritykset, jotka kuuluvat kestävyysraportointidirektiivin soveltamisalaan, ovat pitkälti jo implementoineet huolellisuusvelvoitteen osaksi toimintaansa, sillä prosessi on käytännössä sisällytetty kirjanpitolain 7 luvun 7 §:ään. Yritysvastuudirektiivin velvoitteita ei kuitenkaan voi täyttää niin, että vain sopimusteitse velvoittaa alihankkijansa noudattamaan ihmisoikeuksia ja kunnioittamaan ympäristöä.

Ilmastosiirtymäsuunnitelman tulee sisältää konkreettisia tavoitteita

Haitallisten ihmisoikeus- ja ympäristövaikutusten torjumisen lisäksi yritysvastuudirektiivi sisältää kolmannen – vähemmän puhutun, mutta sitäkin isomman – elementin. Direktiivi nimittäin edellyttää, että yritysten tulee tehdä ja ottaa käyttöön ilmastosiirtymäsuunnitelma, jolla yrityksen liiketoimintamalli ja strategia mukautetaan Pariisin ilmastosopimuksen puolentoista asteen tavoitteen sekä kestävään talouteen siirtymisen ja ilmastoneutraaliuden saavuttamisen kanssa. Siirtymäsuunnitelman tulee sisältää muun muassa yrityksen keskipitkän aikavälin tavoitteet ilmastonmuutoksen osalta, johdon rooli sekä palkitsemisperusteet tähän liittyen, sekä päästövähennystavoitteet kaikkien scope 1–3 osalta (1 = oman toiminnan suorat päästöt, 2 = ostoenergian epäsuorat päästöt ja 3 = muut epäsuorat päästöt, kuten kuljetus ja jakelu, jätteet myytyjen tuotteiden käyttö ja käytöstä poisto sekä sijoitukset). Hallinnollista taakkaa keventävänä seikkana voidaan todeta, että mikäli yritys tekee kestävyysraportointidirektiivin perusteella jo vastaavan siirtymäsuunnitelman, se käy myös yritysvastuudirektiivin nojalla tehtäväksi suunnitelmaksi.

Edellä mainittu scope 3:n päästöjen huomioon ottaminen johtaa suoraan siihen, että sääntely tulee ulottumaan myös pieniin ja keskisuurin yrityksiin, sillä tutkimusten mukaan 90 % yrityksen päästöistä syntyy tässä valmiin tuotteen jakeluvaiheessa. On siis ensiarvoisen tärkeää, että nämä toimijat ovat perillä omista kasvihuonekaasupäästöistään, jotta ne kykenevät toimittamaan tiedot niille yrityksille, jotka kuuluvat sääntelyn suoraan soveltamisalaan. Odotettavissa on, että sääntelyn soveltamisalaan kuuluvat yritykset tulevat jo esimerkiksi hankkeiden tarjousvaiheessa pyytämään tietoa yritysvastuusääntelyyn liittyvistä teemoista, kuten haitallisista ihmisoikeus- ja ympäristövaikutuksista ja päästöistä, joten jokaisen yrityksen kannattaa valmistautua yritysvastuusääntelyn soveltamiseen selvittämällä esimerkiksi oman toiminnan päästöt.  Mikäli päästölaskennan haluaa ulkoistaa, on hyvä huomata, että se vie ulkopuoliselta asiantuntijalta usein monta kuukautta.

Yritysvastuudirektiivi sisältää myös monia muita huomionarvoisia säännöksiä muun muassa sopimusperusteisista vakuuksista, joilla varmistetaan (suoran tai välillisen) liikekumppanin sitoutuminen yrityksen käytännesääntöihin ja tarvittaessa korjaavan toimintasuunnitelman noudattaminen. Lisäksi yritysvastuudirektiivi sisältää säännökset velvoitteiden valvonnasta ja seuraamuksista, haitallisiin vaikutuksiin reagoinnista, mallisopimuslausekkeista ja esimerkiksi julkisesta tuesta, jolla voi olla vaikutusta esimerkiksi hankintoihin osallistumisessa.  Seuraamuksia ja valvontaa, sekä haitallisiin vaikutuksiin reagointia käsitellään seuraavissa blogikirjoitussarjan osissa tarkemmin.

 

Lue blogikirjoitussarjan osa 2: Miksi yritysvastuusta pitäisi olla kiinnostunut?

Lue blogikirjoitussarjan osa 3: Yritysvastuusääntely haastaa perinteisiä toimintamalleja

Lisätietoa antaa