Markus Pulkkinen nimitetty Senior Associateksi

Markus Pulkkinen Lieke

OTM Markus Pulkkinen on nimitetty 2.1.2023 lähtien Senior Associateksi. Markus on julkisiin hankintoihin erikoistunut juristi, joka tulee vahvistamaan edelleen Liekkeen hankintaosaamista. ”On ollut mahtavaa päästä Liekkeen porukkaan ja tuomaan aikaisempi työkokemukseni julkisista hankinnoista Liekkeen asiakkaiden hyväksi. Ensimmäisten kuukausien aikana olen päässyt jo hyödyntämään laaja-alaista kokemustani erityisesti ICT-hankinnoista. Ilokseni voin myös todeta, että tulevalle keväälle kalenteristani löytyy useampi merkintä erilaisiin hankinta-alan tapahtumiin. Odotan kohtaamisia uusien tuttavuuksien kanssa sekä kuulumisten vaihtoa vanhojen kollegoiden kanssa!”

Markus neuvoo Liekkeen asiakkaita julkisten hankintojen lisäksi myös kaupallisissa sopimuksissa ja IT-juridiikassa. Ennen oikeustieteen maisterin tutkintoa Markus on valmistunut poliisiammattikorkeakoulusta ja työskennellyt muutaman vuoden vanhempana konstaapelina.