Janika Eloranta ja Binh Hong osaksi Back Office -tiimiä

Office

Asianajotoimistoissa työskentelee juridisten asiantuntijoiden ohella myös muiden alojen asiantuntijoita. Back Office -tiimi vastaa useasta, asianajotoimistolle tärkeästä toiminnosta kuten markkinoinnista, taloushallinnosta, rekrytoinnista, toimiston arjen pyörittämisestä ja asiakkaidemme sekä oman henkilökuntamme viihtyvyydestä. Asiantuntijajoukkomme kasvaessa myös Back Office -tiimiimme on saatu kesän jälkeen uusia vahvistuksia ja uutta osaamista. Binh Hong ja Janika Eloranta aloittivat Liekkeellä syyskuussa 2022.

”Olen Binh ja toimin Liekkeellä assistenttina. Ennen nykyistä tehtävääni toimin julkisella sektorilla sihteerin tehtävissä. Olen tehnyt työurani alkuvaiheessa lyhyen harjoittelun asianajotoimistossa, joten juridiikan toimiala oli itselleni jo jonkin verran tuttu ennen Liekkeelle saapumista.

Nykyinen työnkuvani on monipuolinen ja se sisältää toimeksiantoihin liittyviä avustavia tehtäviä, kuten esteellisyyden tutkintaa, toimeksiannon avaamista, asiakkaiden tunnistukseen liittyviä tehtäviä ja laskutus- ja markkinointiasioita. Tämän lisäksi avustan kollegaani, Receptionist Janikaa tarjoiluihin ja kokousjärjestelyihin liittyvissä tehtävissä.”

”Olen Janika ja aloitin syyskuun alussa Receptionist-tehtävässä. Mikäli siis vierailet meillä toimistolla, on hyvin todennäköistä, että pääsemme tapaamaan toisemme ohimennen aulassa. Kokousten tarjoilut ovat useasti myös käsialaani, joten risut ja ruusut kahvin vahvuudesta voi ohjata suoraa minulle. Aikaisemmin työskentelin IT-alan startupyrityksessä tiiminvetäjänä. Pidän työskentelystä ihmisten kanssa ja koen vauhdikkaat ja monipuoliset työtehtävät sellaisiksi, joiden parissa viihdyn parhaiten. Lieke oli minulle nappivalinta!

Toimiston arki Liekkeellä on sisältänyt monipuolisia työtehtäviä sekä Receptionist- että assistenttityökentässä. Tämä olikin yksi syy siihen, miksi haimme juuri Liekkeelle– työpäivien vaihtelevuus ja erilaiset tehtävät tuovat mukavaa tempoa päiviin. Viikoittaisia rutiinejakin löytyy: maanantaisin aloitamme viikon Back Office-tiimin tiimipalaverissa, jossa käymme yhteisesti läpi viikon työtehtävät, tapahtumat ja muut kiireelliset asiat ja suunnittelemme viikon sisältöä ja aikataulua. Perjantaisin järjestämme henkilöstön yhteisen perjantailounaan ja huolehdimme kaikille yhteisen viikkopalaverin sujuvuudesta.

Muutaman kuukauden aikana olemme päässeet tutustumaan niin toimiston arkeen kuin juhlaankin. Olemme avustaneet asiantuntijatiimejä erilaisissa työtehtävissä, arkistoineet aineistoja, varanneet koulutuksia, tehneet matkajärjestelyitä, järjestäneet seminaareja ja webinaareja ja ottaneet vastaan oikeustieteen opiskelijoita ekskursiovierailullaan. Olemme oppineet paljon uutta ja saaneet mahdollisuuden tutustua mahtavaan työporukkaamme. Täällä on helppo viihtyä! Odotamme innolla, mitä vuosi 2023 tuo tullessaan!”

Lämpimästi tervetuloa Binh ja Janika!