Binh Hong osaksi Back Office -tiimiä

Office

Asianajotoimistoissa työskentelee juridisten asiantuntijoiden ohella myös muiden alojen asiantuntijoita. Back Office -tiimi vastaa useasta, asianajotoimistolle tärkeästä toiminnosta kuten markkinoinnista, taloushallinnosta, rekrytoinnista, toimiston arjen pyörittämisestä ja asiakkaidemme sekä oman henkilökuntamme viihtyvyydestä. Asiantuntijajoukkomme kasvaessa myös Back Office -tiimiimme on saatu kesän jälkeen uutta osaamista. Binh Hong aloitti Liekkeellä syyskuussa 2022.

”Olen Binh ja toimin Liekkeellä assistenttina. Ennen nykyistä tehtävääni toimin julkisella sektorilla sihteerin tehtävissä. Olen tehnyt työurani alkuvaiheessa lyhyen harjoittelun asianajotoimistossa, joten juridiikan toimiala oli itselleni jo jonkin verran tuttu ennen Liekkeelle saapumista.

Nykyinen työnkuvani on monipuolinen ja se sisältää toimeksiantoihin liittyviä avustavia tehtäviä, kuten esteellisyyden tutkintaa, toimeksiannon avaamista, asiakkaiden tunnistukseen liittyviä tehtäviä ja laskutus- ja markkinointiasioita. Tämän lisäksi avustan kollegaani, Receptionist Janikaa tarjoiluihin ja kokousjärjestelyihin liittyvissä tehtävissä.”

Lämpimästi tervetuloa Binh!