Associate-nimityksiä: Riina Pajala ja Maija Tevajärvi
OTM, KTM Riina Pajala ja OTM Maija Tevajärvi nimitettiin Associateksi 5.6.2023 lähtien. Riina ja Maija tulevat täydentämään sekä Rakentaminen että Energia- ja infrastruktuuritiimejä. Maija tuo Liekkeelle mukanaan aikaisemman työkokemuksensa energia-alalta, jossa hän on toiminut juristina muun muassa verotukseen liittyvissä asioissa. ”Siirryn inhouse-puolelta asianajotoimistomaailmaan. On mielenkiintoista jatkaa uraani energiasektorin parissa – se on minulle jo tuttua. Yhtä uteliain mielin lähden oppimaan rakentamisen juridiikasta ja odotankin työskentelyä erilaisten rakennushankkeiden parissa!”
Riina on tuore oikeustieteen maisteri, mutta häneltä löytyy myös aikaisempi kauppatieteiden maisterin tutkinto. Työkokemusta Riinalle on kertynyt muun muassa rahoitus- ja asianajotoimistomaailmasta. ”KTM-tutkinto yhdistettynä juristin tutkintoon on loistava yhdistelmä. Asiakkaiden liiketoiminnan kulmakivien ymmärtäminen yhdistettynä oikeudelliseen ajatteluun tuo hyvät lähtökohdat juristin työhön. Lähden pohtimaan ratkaisuja ensisijaisesti asiakkaan liiketoimintanäkökulmasta. Ilokseni tämä asia koetaan myös Liekkeellä tärkeänä ja oikeudellisen neuvonannon keskeisenä tekijänä.”