Fokuksessamme on erilaisten liike-elämän erimielisyyksien ennakoiva hallinta sekä asiakkaiden avustaminen vaativissa ja laajoissa kotimaisissa ja kansainvälisissä välitysmenettelyissä, tuomioistuinmenettelyissä ja sovittelumenettelyissä. Hoidamme kaikki tehtävät ensivaiheen selvittelystä ja neuvotteluista aina tuomioiden ja välitystuomioiden täytäntöönpanovaiheeseen saakka. Kokeneet asiantuntijamme toimivat myös välitystuomareina.
Hoidamme laajasti eri toimialoihin ja juridiikan osa-alueisiin liittyviä riitoja. Meillä on vahva osaaminen esimerkiksi rakentamiseen ja kiinteistöihin, energia-alaan, erilaisiin toimitus- ja projektisopimuksiin, yrityskauppoihin, osakassopimuksiin, vakuutussopimuksiin sekä yhtiö- ja työoikeudellisiin kysymyksiin liittyvissä riita-asioissa. Autamme myös ympäristöoikeuteen ja työturvallisuusasioihin liittyvissä sekä valikoiduissa yritystoimintaan liittyvissä rikosasioissa.
Lähestymme erimielisyyksiä muodostamalla kokonaiskuvan asiakkaan tavoitteista ja eri toimintavaihtoehdoista. Arvioimme valitun strategian toimivuutta jatkuvasti uudelleen, koska ymmärrämme, että olosuhteet voivat muuttua. Neuvotteluissa toimimme liiketoimintalähtöisesti pyrkien asiakkaan toivomaan kokonaisratkaisuun. Jos erimielisyys etenee oikeusprosessiin, teemme kaikkemme asiakkaalle parhaan mahdollisen lopputuloksen saavuttamiseksi.
Riidanratkaisupraktiikkamme on huomioitu kansainvälisissä asianajoalaa arvioivissa Chambers and Partners- ja Legal 500 -hakemistoissa.
”The team provides excellent legal advice even under strict deadlines.” (Dispute resolution, Chambers Global 2026)
”Lieke Attorneys handles really complex matters with a good, practical touch.” (Dispute resolution, Chambers Europe 2026)
”The practice is agile and very capable. The team members have an excellent ability to explain the chosen strategy in a practical and understandable way. And most importantly, they are very well business-oriented.” (Dispute resolution, Legal 500 EMEA 2026)
Asiantuntijamme kirjoittivat kansainväliseen Chambers & Partners Global Practice Guide: Litigation 2026 -julkaisuun Suomea koskevan osion ja kansainväliseen International Comparative Legal Guide (ICLG) – International Arbitration -julkaisuun osion välitysmenettelystä sekä sen sääntelystä ja käytänteistä Suomessa.