Yritysvastuusääntely muuttuu raportointivelvollisuuksien sääntelystä kohti yritystoiminnan sääntelyä

Light surfaces, LIEKE L-symbol

Yritysvastuusta ja yritysvastuuraportoinnista on puhuttu vuosia ja erityisesti yritysvastuuraportointia koskevaa sääntelyä on muun muassa Euroopan unionin tasolla annettu jo aikaisemmin. Raportointisääntelyn ei ole katsottu saaneen aikaiseksi riittävää muutosta yritystoiminnassa ja tästä syystä yritysvastuusääntelyä halutaankin viedä pidemmälle ja ulottaa yritysten yritysvastuuta koskevat velvollisuudet myös siihen, miten ne käytännössä toimivat liiketoiminnassaan.

Muutamissa EU:n jäsenmaissa, kuten Ranskassa ja Saksassa, on jo voimassa tai vähintäänkin valmisteilla kansallista yritysvastuusääntelyä. Ehkäistäkseen eritasoisen sääntelyn aiheuttamia ongelmia sisämarkkinoilla EU-komissio julkaisi 23.2.2022 direktiiviluonnoksen koskien EU:n yritysvastuulainsäädäntöä. Direktiivin tarkoituksena on edistää ihmisoikeuksia ja vihreää siirtymää. Koska kyseessä on direktiivi, se on pantava Suomessa täytäntöön lainsäädännön tasolla. Suomen tilanteessa kyseeseen tulee näillä näkymin kokonaan uuden lain säätäminen ja mahdollisesti muiden asiaan liittyvien lakien tiettyjen lainkohtien päivittäminen.

EU:n direktiiviluonnoksen pääasiallinen sisältö

Direktiiviluonnos pohjautuu YK:n ja OECD:n tasolla aiemmin tehtyihin aloitteisiin ja ohjeisiin. Tiivistettynä direktiiviluonnos asettaa sen soveltamisalaan kuuluville yrityksille ”asianmukaisen huolellisuuden” velvollisuuden.

Tämä tarkoittaa, että yrityksen tulee implementoida selkeät prosessit omasta, tytäryhtiöiden ja vakiintuneiden liikekumppaneiden toiminnasta aiheutuvien haitallisten ihmisoikeus- ja ympäristövaikutusten tunnistamiseksi, ehkäisemiseksi, lieventämiseksi tai lopettamiseksi ja korjaamiseksi sekä toteutettujen toimenpiteiden seurantaa varten. Lisäksi yritysten tulee luoda ja ylläpitää valituskanava, jota käyttämällä ne tahot, joihin haitalliset vaikutukset kohdistuvat tai joilla on perusteltu syy uskoa, että haittavaikutus voi vaikuttaa heihin, voivat tehdä valituksia. Luonnollisestikin yrityksen tulee myös käsitellä saamansa valitukset.

Direktiiviluonnoksen mukaan sääntelyn soveltamisalaan kuuluisivat EU-alueella perustetuista osakeyhtiöistä sellaiset yhtiöt, jotka ovat kooltaan merkittäviä ja joilla on taloudellista vaikutusvaltaa. Kynnysarvoiksi tällaisille yhtiöille on asetettu yli 500 työntekijää ja yli 150 miljoonan euron nettoliikevaihto maailmanlaajuisesti. Tällaisten yhtiöiden tulee lisäksi varmistua siitä, että niiden liiketoimintastrategia on yhteensopiva Pariisin ilmastosopimuksessa asetetun ilmaston lämpenemiselle asetetun 1,5 celsiusasteen rajan kanssa. Lisäksi direktiivin soveltamisalaan kuuluu EU-alueella perustetuista osakeyhtiöistä tiettyjen riskitoimialojen yhtiöt edellyttäen, että niitä koskevat erilliset kynnysarvot ylittyvät. Riskitoimialoiksi on mainittu muun muassa tekstiili-, nahka- ja jalkineteollisuus, sekä tällaisten tuotteiden tukkukauppa, maa- ja metsätalous, elintarviketeollisuus ja näihin liittyvä tukkukauppa sekä kaivosteollisuus ja siihen liittyvät teollisuudenalat, jotka on tarkemmin määritelty direktiiviluonnoksessa. Riskitoimialoille säädetyt kynnysarvot ovat yli 250 työntekijää ja yli 40 miljoonan euron maailmanlaajuinen nettoliikevaihto, josta vähintään 50 % muodostuu em. toimialoilta. On myös syytä huomata, että direktiiviluonnoksessa ehdotetaan, että myös EU:n ulkopuoliset yhtiöt tulisivat direktiivin soveltamisalan piiriin vastaavin liikevaihtoarvoin kuin edellä mainitut EU:ssa perustetut yhtiöt, sikäli kun niiden EU-alueelta muodostuva liikevaihto ylittää raja-arvot.

Direktiiviluonnos edellyttää myös kansallisten valvontaviranomaisten määrittämistä. Valvontaviranomaiselle olisi mahdollista tehdä ilmoituksia, mikäli yksityishenkilöt tai oikeushenkilöt katsovat, ettei soveltamisalaan kuuluva yhtiö noudata direktiivin pohjalta annettuja kansallisen tason säännöksiä. Kansallisella valvontaviranomaisella olisi mahdollisuus määrätä rikkojalle sanktioita (lähtökohtana liikevaihtoperusteisuus) tai antaa määräyksiä ja käyttää tilapäisiä keinoja vakavan ja korjaamattoman haitan välttämiseksi. Tämänhetkisten tietojen mukaan Suomessa ei ole soveltuvaa kansallista viranomaista, joten tällainen virasto tulee todennäköisesti perustettavaksi osana kansallista implementointia. Direktiiviluonnos sisältää myös muita mielenkiintoisia ehdotuksia, joita käsitellään seuraavassa.

Mitä kannattaa jäädä seuraamaan?

Yhteistyövelvoite

Direktiiviluonnoksen 7 artiklassa edellytetään, että yritysten tulisi tehdä yhteistyötä muiden toimijoiden kanssa esimerkiksi haittavaikutuksen lopettamiseksi ottaen kuitenkin huomioon esimerkiksi kilpailulainsäädännön asettamat rajoitukset. Se mitä tällä tarkalleen ottaen tarkoitetaan ja missä menee raja direktiivissä edellytetyn ja kilpailulainsäädännössä kielletyn toiminnan välillä ei ole tarkemmin avattu, mutta selvää on, että tätä tulisi täsmentää.

Siviilioikeudellinen vahingonkorvausvastuu, yritysten tukeminen ja mahdollinen muutos sopimusten tekotavassa

Direktiiviluonnoksen 22 artiklassa ehdotetaan myös siviilioikeudellista vahingonkorvausvastuuta yrityksille, jotka eivät ole noudattaneet 7 ja 8 artikloissa säädettyjä haittavaikutusten ehkäisyä ja toteutuneiden haittavaikutusten lopettamista ja tällaisen laiminlyönnin vuoksi ilmenee sellainen seuraus, johon olisi pitänyt puuttua mainittujen artikloiden nojalla. Tämä siviilioikeudellinen vahingonkorvausvastuu voi tietyin edellytyksin koskea myös välillisten sopimuskumppaneiden toimia. Tähän ehdotettuun siviilioikeudelliseen vahingonkorvausvastuuseen liittyy mielenkiintoisia kysymyksiä. Mikäli kyse on vahingosta, joka aiheutuu esimerkiksi EU:n ulkopuolella sijaitsevalla tehtaalla tai sen ympäristössä, voi vahingonkorvausvelvollisuuteen liittyä vaikeita kysymyksiä esimerkiksi lainvalintaan liittyen. Lisäksi yritysten kannalta olisi olennaista tietää, voisiko tällainen vahingonkorvausvastuu tulla korvattavaksi yrityksen ottamasta vakuutusturvasta. On hyvin mahdollista, että ei.

Direktiiviluonnoksessa ehdotetaan myös, että direktiivin rikkomisesta ilmoittamiseen ja ilmoittajan suojeluun sovelletaan ilmoittajansuojadirektiiviä, mutta vielä on epäselvää, miten EU:n ulkopuolella asuvaa ilmoittajaa voidaan käytännössä suojata. Direktiiviluonnoksessa ehdotetaan myös pk-yritysten tukemista direktiiviin liittyvien vaatimusten noudattamisen osalta, vaikka sinänsä pk-yritykset eivät suoraan olekaan soveltamisalan piirissä. Direktiivin soveltamisalaan kuuluvat yritykset voisivat esimerkiksi joutua kattamaan erilaisten sertifiointien tai auditointien kustannukset, jos pk-yritysten kanssa tehtävissä sopimuksissa sovitaan direktiivin asettamien velvoitteiden noudattamisen todentamisesta tällä tavoin. Lisäksi jäsenvaltiot voivat tukea pk-yrityksiä taloudellisesti direktiivin asettamien velvoitteiden tuomien lisäkustannusten osalta. Se missä määrin tällainen tuki on mahdollista ja millaisista määristä tässä puhutaan, on vielä täysin auki. Lisäksi tuen antamisessa tulee huomioitavaksi esimerkiksi valtiontukisääntely.

Direktiiviluonnos ja siitä herännyt keskustelu antaa aiheellisesti syyn olettaa, että tapa tehdä sopimuksia tulee muuttumaan tulevaisuudessa. Sopimuskumppaneilta haetaan eri tavalla sitoumuksia ihmisoikeuksien ja ympäristönäkökulmien huomioon ottamisesta ja komissio onkin julkaisemassa ei-sitovat mallilausekkeet, joilla direktiivin velvoitteita voitaisiin jalkauttaa tavanomaisten liikesopimusten tasolle, kun haetaan direktiiviin perustuvia sopimukseen perustuvia vakuuksia siitä, että myös sopijakumppani noudattaa yrityksen laatimia käytännesääntöjä ja korjaavaa toimintasuunnitelmaa, jota direktiivissä edellytetään. On siis odotettavissa, että tähän asti monissa liikesopimuksissa käytetyt niin kutsutut Code of Conduct -vakioehdot ovat jossain määrin jäämässä taka-alalle. Kyse ei jatkossa pitäisi olla yksipuolisesta ehtojen sanelusta, vaan aidosta halusta ja tarpeesta saada sopimuskumppani sitoutumaan haitallisten ihmisoikeus- ja ympäristövaikutusten ehkäisemiseen, vähentämiseen tai poistamiseen.

Direktiiviluonnoksen 24 artiklassa ehdotetaan säädettäväksi, että jäsenvaltioiden tulee varmistaa, että julkista tukea hakevat yritykset todistavat, ettei niille ole määrätty seuraamuksia direktiivin velvoitteiden noudattamatta jättämisestä. Se mitä julkisella tuella tarkoitetaan, ei kuitenkaan käy ilmi direktiiviluonnoksesta. Erilaiset yritystuet ovat mahdollisesti yksi esimerkki tästä, mutta toistaiseksi epävarmaa on, kuinka laajasti käsitettä voidaan soveltaa esimerkiksi kaavoitukseen tai rakennuslupiin liittyvissä asioissa.

Yrityksen johdon toiminta

Lopuksi on vielä aiheellista nostaa esiin direktiiviluonnoksen 25 ja 26 artiklat, joissa on ehdotettu, että toimiessaan yhtiön edun mukaisesti yhtiön johdon tulisi ottaa huomioon myös päätöstensä vaikutukset ihmisoikeuksiin, ilmastonmuutokseen ja ympäristöön lyhyellä, keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä. Tämä ehdotus on Suomen – samoin kuin muiden pohjoismaiden – osalta mielenkiintoinen, sillä yhtiön etu on perinteisesti samaistettu täkäläisessä yhtiöoikeudessa yhtiön voitontuottamistarkoitukseen. Nähtäväksi jää miten ehdotus jalostuu jatkokeskusteluissa ja onko Suomen osalta tarvetta avata osakeyhtiölakia laajemmin, jos yhtiön etu tarkoittaakin laajempaa intressipiiriä kuin yhtiön osakkeenomistajat (ja voiton tuottamista heille). Sellaista jäsenvaltioiden kansallista lainsäädäntöä, jossa säädetään johtajien velvollisuuksien rikkomisesta, ehdotetaan sovellettavaksi myös edellä mainittuun huolenpitovelvollisuuteen.

Lisäksi direktiiviluonnoksessa ehdotetaan, että yrityksen johto on vastuussa asianmukaisen huolellisuuden ja siihen liittyvien toimintapolitiikkojen toteuttamisesta ja valvonnasta ja johdolla on myös raportointivelvollisuus yhtiön hallitukselle. Direktiiviluonnoksen mukaan ilmastotavoitteet tulee ottaa huomioon myös yhtiön liiketoimintasuunnitelmassa ja strategiassa. Mikäli strategian toteuttamisella on merkitystä johdon muuttuvan palkkionosan maksuedellytysten arvioinnissa, tulisi direktiiviluonnoksen valossa ilmastotavoitteiden toteuttaminen myös osaksi tällaista harkintaa.

Miten asia etenee ja millaisella aikataululla?

Seuraavaksi direktiiviluonnoksesta käydään niin kutsutut trilogimenettelyt, jossa EU-parlamentti ja neuvosto neuvottelevat direktiivin lopullisesta sisällöstä komission fasilitoidessa neuvotteluja. Ennakkotietojen mukaan neuvottelut olisi tarkoitus käydä loppukevään ja kesän 2023 aikana.  Vaikka direktiivin tavoitteista ja sen tarpeellisuudesta tuntuu olevan laaja konsensus, on neuvotteluista odotettavissa melko tiukat, sillä kuten edellä on todettu, direktiiviluonnos sisältää useita sellaisia ehdotuksia, joista toinen neuvottelukumppani saattaa haluta pitää tiukastikin kiinni, kun taas vastapuoli olisi valmis luopumaan tai ainakin lieventämään sanamuotoa.

Mikäli direktiivi saadaan valmiiksi ja hyväksyttyä vuoden 2023 aikana, tulisi se sovellettavaksi yli 500 työntekijän ja 150 miljoonan euron liikevaihdon yrityksiin kahden vuoden kuluttua direktiivin hyväksymisestä, eli vuonna 2025. Ne yritykset, jotka kuuluvat direktiivin soveltamisalan piirin toimialansa kautta, tulisivat direktiivin soveltamisalan piiriin vasta neljä vuotta direktiivin hyväksymisestä. Tätä ennen pitäisi saada valmiiksi myös direktiivin kansallinen täytäntöönpanoinstrumentti, eli suomalainen yritysvastuulaki. Aikataulu saattaa vielä muuttua, mutta melkolailla varmaa on, että olemme menossa kohti tiukempaa ja tarkempaa sääntelyä.

Lisätietoa antaa