Oikkarinäkökulma: vinkkejä aloittavalle harjoittelijalle

Light surfaces, LIEKE L-symbol

Lieke hakee kolme kertaa vuodessa oikeustieteen opiskelijoita Trainee- ja Associate Trainee -harjoitteluohjelmiin. Associate Trainee -harjoittelu on kokoaikainen ja kestää pääsääntöisesti neljän kuukauden ajan. Harjoittelusta voi saada paljon irti, kun ottaa harjoitteluun aktiivisen asenteen alusta asti. Tässä blogipostauksessa Associate Traineet Iida ja Lauri kertovat parhaat vinkkinsä aloittavalle harjoittelijalle.

Hyppää heti mukaan uuteen työporukkaan. Harjoittelujakso menee aina nopeasti, joten pyri pääsemään alusta asti porukkaan mukaan – osallistu esimerkiksi yhteisiin tilaisuuksiin ja tapahtumiin. Muistelemme lämmöllä esimerkiksi toimiston yhteistä kesäretkeä ja harjoittelijoiden päiväkahvi- ja lounashetkiä.

Tuo esiin kiinnostuksenkohteesi. Vaikka harjoittelujakson aikana työskennelläänkin generalisteina, on omien kiinnostuksenkohteiden ja kokemuksen kautta mahdollista vaikuttaa oman työkuvan muotoutumiseen.

Suhtaudu uusiin juttuihin avoimin mielin. Juuri harjoittelun generalistiluonne tarjoaa tilaisuuden päästä työskentelemään uusien asioiden ja oikeudenalojen parissa. Aiemmin vähemmän tutut oikeudenalat saattavat yllättää ja viedä mennessään.

Muista kommunikaatio. Harjoittelijoiden työtehtävien hoitaminen edellyttää niin kommunikaatiota harjoittelijatiimissä kuin asiantuntijoidenkin kanssa. Yhdessä työskennellessä selkeä ja avoin viestintä ovat avain onnistuneeseen lopputulokseen, oli sitten kyse työtehtäviin liittyvistä kysymyksistä tai erilaisista aikatauluista.

Kiinnitä huomiota tarkkuuteen ja huolellisuuteen. Näiden merkitystä ei asianajoalalla voi korostaa liiaksi. Varmista, että laatimasi dokumentit on huolellisesti tarkistettu ennen niiden toimittamista eteenpäin. Oikolukemisessa voi kysyä apua vaikkapa vieressä istuvalta harjoittelijakollegalta!

Hyödynnä tutorointia. Jokaiselle harjoittelijalle nimetään oma vastuututor harjoittelujakson ajaksi. Tutorilta saattaa kysyä matalalla kynnyksellä esimerkiksi apua haastavan oikeudellisen kysymyksen ratkaisemiseen tai urakysymysten miettimiseen. Toki tutorista löytyy tilanteen tullen myös kahviseuraa.

Pyydä palautetta. Juttele työtehtävistä asiantuntijoiden kanssa ja hyödynnä saamaasi väli- ja loppupalautetta. Palautekeskustelut antavat mahdollisuuden jutella tuutorin kanssa toiveistasi, vahvuuksistasi ja kehityskohteistasi.

Neljän kuukauden harjoittelujakson aikana ehtii saada paljon uutta oppia, uusia tuttavuuksia ja kenties jopa uutta suuntaa jatkoa ajatellen. Avoimella ja rennolla asenteella pääsee kuitenkin aina pisimmälle!

Iida & Lauri