Julia Poukka nimitetty HR-koordinaattoriksi
Julia Poukka on nimitetty 23.9.2024 alkaen Liekkeen HR-koordinaattoriksi. Julia liittyy Liekkeen HR-tiimiin, jossa hän avustaa erilaisissa henkilöstöhallinnon tehtävissä.
Ennen Liekkeelle siirtymistään Poukka on työskennellyt muun muassa HR-harjoittelijana asianajotoimistossa sekä myyntitehtävissä.
”Työskentelin aiemmin HR-harjoittelijana asianajotoimistossa. Lisäksi minulla on kokemusta erilaisista myyntitehtävistä. Tuntuu luontevalta tulla tähän rooliin, sillä työskentelin pitkään HR-harjoittelijana toisessa asianajotoimistossa ja koenkin, että nyt minulla on hyvä kokonaiskuva henkilöstöhallinnon tehtävistä. Odotan innolla monipuolisia työtehtäviä ja sitä, että pääsen tutustumaan koko Liekkeen porukkaan ja kehittämään henkilöstöhallintoa etenkin HR-asioista vastaavan Mariannan kanssa.”