Viivi Salminen nimitetty Associateksi
OTM Viivi Salminen on nimitetty 4.2.2026 alkaen Associateksi Liekkeelle. Viivi on erikoistunut työoikeuteen. Hän neuvoo asiakkaita työoikeudellisissa toimeksiannoissa työ-, toimi- ja virkasuhteiden eri vaiheissa. Lisäksi hän avustaa asiakkaita kaupallisten riitojen ratkaisussa ja konfliktinhallinnassa. Ennen juristiksi nimitystään Viivi on työskennellyt Liekkeellä associate traineena. Hän on työskennellyt aiemmin harjoittelijana myös muissa Suomen johtavissa liikejuridiikkaan erikoistuneissa asianajotoimistoissa.
“Valmistuin juuri oikeustieteen maisteriksi Lapin yliopistosta, ja olen innoissani, että pääsen aloittamaan urani juristina Liekkeellä. Associate trainee -jaksoni aikana tiimi tuli tutuksi, ja on ilo jatkaa työskentelyä riidanratkaisun ja työoikeuden parissa saman osaavan porukan kanssa. Odotan, että pääsen syventämään osaamistani ja tarttumaan yhä vaativampiin toimeksiantoihin taitavien kollegojen rinnalla.”